Digitaalinen todellisuus koulussani – yhdeksäs kompetenssi!
Opetan oppilaitoksessa, jossa noudatetaan Eurooppa-koulujen opetussuunnitelmaa ja loppukokeena kirjoitetaan EB-tutkinto (European Baccalaureate). Kouluni digitaalisen todellisuuden raameja ohjaavat opetussuunnitelman ohella muut Eurooppa-koulujen ohjausasiakirjat. Eurooppa-koulujen opetussuunnitelmien pohja luotiin jo vuonna 1957 EHTY-sopimuksen pohjalta mukaillen muutamien EU-valtioiden kansallisia opetussuunnitelmia (https://www.eursc.eu/en/European-Schools/background).
Kouluni opetus nojautuu ns. traditionaalisiin Eurooppa-kouluihin, joita ovat esimerkiksi Luxemburgin ja Brysselin Eurooppa-koulut. Nämä noudattelevat kansallisia, lähinnä ranskalaisia, linjoja. Näin ollen digitaalisuus, ja esimerkiksi sähköinen ylioppilaskoe, eivät kuulu koulun toimintakulttuuriin.
Helsingin koulumme on kuitenkin akkreditoitu koulu ja voimme osittain soveltaa omaa opetustamme kansallisten arvojen ja ihanteiden mukaisiksi. Näin ollen Eurooppa-koulujen mittapuulla Helsingin koulun digitaalinen kulttuuri kukoistaa! Koulussamme on ehkä digi-tutoria vastaava henkilö tittelillä “IT support teacher”. Valtion kouluna saimme muutamia vuosia sitten mittavan rahasumman digitaalisiin laitteisiin. Kaikilla yläkoulu-lukion oppilaillamme on omat läppärit, luokissa on dokumenttikamerat sekä älytaulut.
Laitteiden osalta resurssimme ovat siis varsin hyvät. Havaintojeni mukaan opettajamme kuitenkin hyödyntävät laitteistoa varsin vaihetelevasti. Monikulttuurisessa koulussamme opettajia on lähes jokaisesta EU-maasta, eikä kaikilla opettajilla on samanlaista digiosaamisen taustaa. Lisäksi haasteena on opetussuunnitelmamme, joka on hyvin perinteinen. Digitaaliset taidot ovat pieni osa esimerkiksi kielten opetussuunnitelmaa, jossa digitaidot tuntuvat tarkoittavan lähinnä näppäimistötaitoja.
Kolme vuotta sitten opetussuunnitelmauudistuksen myötä opettajiamme koulutettiin liittämään vuosisuunnitelmiinsa ja tuntisuunnitelmiinsa kahdeksan kompetenssia, joiden hyödyntämistä tulevat seuraamaan sekä oppilaitosten rehtorit sekä opetuksen laatua tarkkailevat tarkastajat.
Kahdeksan esiteltyä kompetenssia olivat 1) viestintä äidinkielellä, 2) viestintä vierailla kielillä, 3) matemaattinen osaaminen, 4) digitaaliset taidot, 5) oppimistaidot, 6) sosiaalisuuteen ja kansalaisuuteen liittyvät taidot, 7) aloitekyky ja yrittäjyys sekä 8) tietoisuus kulttuurista. Nämä samat kahdeksan taitoa ovat myös Euroopan unionin määrittelemät tulevaisuuden avaintaidot (key competences). Euroopan unionin määritelmä on yksi eri tahojen tekemistä määritelmistä, joilla on hahmoteltu elinikäistä oppimista jatkuvuuden termein (Niemi &Multisilta 2000: 37).
Tulevaisuuden taitoja on hahmoteltu monien eri mallinnusten avulla. Mielestäni EU:n määritelmä sisältää valtaosan välttämättömistä tulevaisuustaidoista, mutta lista ei ole kaiken kattava. Toinen laajasti käytetty tulevaisuudessa tarvittavien taitojen määritelmä on neliosainen OECD:n määritelmä, joka koostuu neljästä osasta: kognitiiviset taidot (1), interpersoonaliset taidot (2), intrapersoonaaliset taidot (3) sekä teknologiset taidot (4). Tämän määritelmän yksityiskohtia ovat avanneet esimerkiksi Niemi ja Multisilta teoksessaan “Rajaton luokkahuone” (2000). Pidän OECD:n määritelmässä siitä, että se nostaa näkyväksi sekä yksilöiden väliseen vuorovaikutukseen liittyvät taidot että itsesäätelyn. Arkihavainnot tukevat etenkin itsesäätelyn ja itseohjaamisen taitojen tärkeyttä: puhelimesta irroittaminen on mielestäni tässä suurin haaste sekä arkipäivän kommunikaatiotilanteissa että luokkakontekstissa. Meidän koulussamme on käytävillä puhelinkielto, mutta käytännössä kieltoa on mahdoton valvoa.
Viestinnän taitoja korostaa myös ATC21S-tutkimushankkeessa määritellyt tulevaisuustaidot, joiden mukaan taitava viestijä arvioi ja suhteuttaa oman viestintätyylinsä edistämään yhteistyöskentelyä. Viestinnässä korostuu myös informaationlukutaito sekä tieto- ja viestintätekniikan käyttö (Niemi & Multisilta 2000: 39). Pidin tässä mallissa viestintätaitojen laajemmasta keskiöön nostamisesta sekä käsiteparin “literacy – illiteracy” -laajentamisesta. Kaipaan suomenkieleen “literacyn” kaltaista laajempaa käsitettä kattamaan lukutaidon kaikki osa-alueet. Tällaista ei mielestäni ole. Samoin käsite kompetenssi on käsitettä taito laajempi ja syevempi käsite.
Tulevaisuustaitojen implementointi opetukseen ei ole yksinkertainen tehtävä. Kansainvälisen ILT-hankkeen mukaan 2000-luvun taitoja tukeva opetus edellyttää toteutuakseen usein yhteistoimintaa opettajien välillä (Niemi & Multisilta 2000: 45). Koulun toimintakulttuurin saaminen yhteistoiminnallisuutta tukevaksi ei varmasti ole helppo tehtävä ja vaatii koulun johdolta päämäärätietoisuutta sekä koulun opettajilta sitoutuneisuutta. Vanhojen toimintamallien haastaminen ja muuttaminen ovat vaikeita seikkoja. Yhteistoiminnallisuus on mielestäni yksi tärkeimmistä oppimista sekä flow-tilan edistämiseen liittyvistä asioista. Tässä asiassa toivon omalta työyhteisöltäni organisaation kehittämistä yhteistoiminnallisempaan suuntaan.
Yhteistoiminnallisuuden avulla sekä oppimisesta että opettamisesta tulee mielekkäämpää. Vaikka jossain määrin yhteistoiminnallisuuden voidaan katsoa kuuluvan EU:n määritelmän kuudenteen kompetenssiin (sosiaalisuus), katson silti, että yhteistoiminnallisuus ansaitsisi paikkansa yhdeksäntenä tulevaisuudessa tarvittavana taitona. Maailman väestömäärän lisääntyessä ja Internetin tarjotessa yhä lisääntyviä mahdollisuuksia kommunikoida sekä keskenämme että tekoälyn kanssa; meidän tulee löytää uusia keinoja toimia yhdessä. Ehkä tulevaisuudessa jopa Eurooppa-koulussa kehitämme uusia kommunikaation sekä tulevaisuustaitojen toimintamalleja yhdessä tekoälyn kanssa – yhteistoiminnallisesti!
Lähteet:
Niemi & Multasilta (toim.): Rajaton luokkahuone. 2000.
https://www.eursc.eu/en/European-Schools/background (luettu 13.10.2023).
Virtual learning voyages 